Vanadiini-typpilejeeringistä (VN) on tullut yksi tärkeimmistä mikroseosmateriaaleista nykyaikaisessa teräksenvalmistuksessa. Koska lujan, niukkaseosteisen teräksen maailmanlaajuinen kysyntä kasvaa edelleen, VN:ää käytetään yhä enemmän rakennusteräksissä, rakenneteräksissä, putkiteräksissä, laivanrakennusteräksissä ja autoteräksissä.

Piikarbidi, sen kemiallinen nimi SiC tai kauppanimi carborundum, on ainutlaatuinen keinotekoinen materiaali, josta on tullut modernin tekniikan pilari. Piikarbidijauhe syntyy yhdistämällä piitä ja hiiltä erittäin korkeissa lämpötiloissa. Lähes kaikki nykypäivän tehtaissa käytettävä piikarbidihiomajauhe tuotetaan suurissa sähköuuneissa.

Piikarbidijauhe (SiC), jota käytetään hapettumisenestoaineena teräksen valmistuksessa, korkean suorituskyvyn hioma-aineena tai kriittinen komponentti sähköajoneuvojen (EV) tehoelektroniikassa, tarjoaa ainutlaatuisen yhdistelmän kovuutta, lämmönjohtavuutta ja kemiallista stabiilisuutta.

Piikarbidijauhe on jauhemetallurgiassa käytetty raaka-aine; erityisesti mustaa piikarbidia käytetään tyypillisesti materiaalien käsittelyyn, jossa on alhainen piikarbidi

Ferrosilikonitridi ja piinitridi kuulostavat kahdelta hyvin samanlaiselta tuotteelta, mutta itse asiassa ne ovat pohjimmiltaan erilaisia. Tämä artikkeli selittää eron näiden kahden välillä eri näkökulmista.

Elektrolyyttinen mangaanihiutale (kutsutaan usein EMM:ksi tai elektrolyyttiseksi mangaanimetalliksi) on erittäin puhdasta mangaanimateriaalia, joka tuotetaan elektrolyyttisellä jalostusprosessilla. Vakaan koostumuksensa, vähäisen epäpuhtausprofiilin ja yhtenäisen hiutalemuodonsa ansiosta EMM:ää käytetään laajalti teräksen valmistuksessa, alumiiniseoksissa, runsaasti nikkeliä sisältävissä katodeissa, litiummangaanioksidissa, NMC:ssä, kemikaaleissa ja muissa teollisissa sovelluksissa. Akkulaatuisen mangaanin kysynnän kiihtyessä elektrolyyttinen mangaanihiutale on yhä tärkeämpi tuottajille, jotka etsivät suorituskykyä, laatua ja kustannustehokasta toimitusta.